Opetusrobotiikka kulkee koululaisten luo

Järviseudun ammatti-instituutilla tiedetään, että paras tapa saada koululaiset kiinnostumaan teknologiasta on tarjota heille mahdollisuus kokeilla itse. Siksi Etelä-Pohjanmaan kouluja kiertää kymmenellä Dobot-opetusrobotilla varustettu Robocont-rekka – moderni oppimisympäristö, joka liikkuu sinne, missä nuoret ovat. 

 

Perinteiset mielikuvat teknologiateollisuuden työpaikoista ovat aikansa eläneet. Tulevaisuuden tehtaissa raskaan työn suorittavat robotit, järjestelmät suunnitellaan ja ohjelmoidaan virtuaaliympäristöissä ja huollot onnistuvat lisätyn todellisuuden avulla. Teknologiateollisuuden houkuttelevuuden kannalta onkin tärkeää, että nuoret saavat alan työpaikoista oikean käsityksen. Haasteena on kuitenkin ollut se, miten teknologioita voitaisiin esitellä tulevaisuuden lupauksille käytännöllisesti ja innostavasti. Perinteiset teollisuusrobotit ovat paitsi kalliita, myös vaikeita käyttää ja siirrellä, eikä korvaavaa ratkaisua ole ollut saatavilla – ennen kuin nyt.

 


Dobot oppimisympäristöjen mahdollistajana

Odoo CMS- Sample image floating


Kiitos InSolution Oy:n toimittamien Dobot-opetusrobottien ja asiantuntevan avun, tehtiin Järviseudun ammatti-instituutilla historiaa: Suomessa ainutlaatuinen, konttiin rakennettu oppimisympäristö on aloittanut koulukiertueensa. Robocont-rekan vierailu on kouluille maksuton ja sen kohderyhmää ovat Etelä-Pohjanmaan yläkoulujen yhdeksäsluokkalaiset. Dobot-opetusrobottien ohella rekassa pääsee kokeilemaan myös 3D-tulostusta sekä virtuaalista ja lisättyä todellisuutta. Näyttävä lasiseinäinen kontti on pituudeltaan noin 14 metriä, ja 10 Dobot-opetusrobottia on sijoitettu 50 neliömetrin tilaan. Kerrallaan robotiikkaan mahtuu tutustumaan noin 20 koululaista.

– Olemme järjestäneet tutustumistapahtumia koululaisille ja opiskelijoille aiemminkin, mutta nyt voimme tarjota jotakin täysin uutta. Opettajana tiedän, että nuorille on iso juttu, kun he pääsevät tekemään ohjelman, joka oikeasti toimii, iloitsee idean isä, kuntayhtymän johtaja ja Järviseudun ammatti-instituutin rehtori Matti Väänänen.

 


Opetusrobotiikkaa tulevaisuuden tarpeisiin


Virtuaalioppimisympäristöjen tehokkuuden Väänänen todisti jo 10 vuotta sitten kirjoittamassaan väitöskirjassa. Sittemmin robotiikan merkitys teollisuudessa on ainoastaan lisääntynyt ja pandemia on kiihdyttänyt muutosta entisestään. Robocont-rekan monipuolisesti varustellut Dobot-ohjelmistorobotit tarjoavat tulevaisuudenkestävän oppimisympäristön: kymmenen Dobotin hankinta on investointina pienempi kuin esimerkiksi yhden teollisuusrobotin päivittäminen ja toimivien prototyyppien rakentaminen käy käden käänteessä. Lisäksi Dobotien ohjelmointiominaisuudet ovat isoja teollisuusrobotteja vastaavat, eivätkä niiden laajennus- ja sovellusmahdollisuudet lopu kesken. Robocontissa Dobotit on varusteltu muun muassa kuljettimilla ja lineaariakseleilla, joten koululaiset pääsevät tekemään monipuolisia kokeiluja.



Opetusrobotiikkaa osaavalta toimittajalta

 

Robocont-konsepti ideoitiin ja toteutettiin tiiviissä yhteistyössä tamperelaisen laitetoimittajan InSolutionin kanssa. Yrityksellä on 15 vuoden kokemus vaativista teollisuusprojekteista, mistä kumpuaa myös innostus opetusrobotiikkaan.

– Dobot tarjoaa turvallisen ja kustannustehokkaan ratkaisun nykyaikaisen oppimisympäristöjen rakentamiseen. Luotettavasta toimittajasta on ollut meille iso apu. Olen tuntenut InSolutionin Juha Katajiston jo vuosien takaa, ja tiesin heidän pystyvän vastaamaan uusiin haasteisiin, Väänänen toteaa.

 

Vuoteen 2022 kestävän koulukiertueen ohella Järviseudun ammatti-instituutti hyödyntää Robocontia esimerkiksi messuilla, markkinoinnissa ja muussa yhteistyössä.

– Tulevaisuuden suunnitelmissamme on vastaavan oppimisympäristön toteutus sähkö- ja rakennuspuolen käyttöön, Väänänen jatkaa.

 

 

Oletko kiinnostunut nykyaikaisten oppimisympäristöjen kehittämisestä? Tutustu Dobotin mahdollisuuksiin sivustollamme!


   
Odoo - Sample 1 for three columns


Odoo - Sample 2 for three columns


Odoo - Sample 2 for three columns